RAJATE NEWS 2011:

 

16.9 RajaTe:n porukka kävi kannustamassa Suomen voittoon Suomi-Puola Davis-Cup perjantain otteluissa. Huutosakkimme

pesi selkeästi äänen voimakkuudessa koko muun katsomon ja näin siivitti varsinkin Henkan suoritusta. Jakkekin

sai hiukan lisävirtaa  ”Nieminen, siellä on muuten peli käynnissä” -kommentista. Tilaisuus oli hyvin järjestetty ja puitteet

paremmat kuin mihin yleensä Suomessa tennisotteluissa on totuttu. Toivottavasti tämän tasoisia tapahtumia tulee lisää.

 

1.-3.4 Yonex-Campo Openin MC-luokassa kohtasivat 15 pelaajaa, joista tiukkojen pelien jälkeen voiton kuittasi Caius Blomqvist/GVLK. Cauis kuittasi voiton myös viime syksyn Campo Openin MC-luokassa.

MB luokassa oli taysi 16 pelaajan kaavio, josta voittajaksi nousi Verneri Tuompo/HVS. RajaTe:n menestys jäi tällä kertaa MC luokan pronssiin

 

26.03 Pelattiin RajaTe:n kaksinpelin sisämestaruudet Avoimessa-luokassa:

Mestaruuden voitti Pekka Salonen, hopealle Henrik Brummer ja pronssia Ari Siikasaari

 

20.03 Pelattiin RajaTe:n sisämestaruudet MC-luokassa:

Mestaruuden voitti Harri Hartikka, hopealle Harri Roschier ja pronssia Ari Siikasaari

 

2010:

 

03.05 Pelituloksia löytyy nykyään myös RajaTen kalenterista

 

03.04 RajaTe:n vuosikokous klo 14.00. Asialistalla mm RajaTe:n sääntöjen uudistaminen.

 

03.01 RajaTe:n valmennusryhmien kevätkausi käynnistyi

 

2009:

 

25.08 RajaTe:n ulkomestaruuskisoja saatiin pelata erittäin hyväkuntoisilla massakentillä. Avoimen kaksinpelin kovatasoisessa finaalissa Reijo väänsi voiton numeroin 2 - 6, 6 - 3, 6 – 3. 50v finaalissa olivat vastakkain sisämestaruuskisojen finaalipari Sauli ja Raimo. Tälläkertaa Sauli otti voiton numeroin 6 – 3, 6 -1. 60v finaalissa hallitsevamestari Teemu vei voiton Ollista tylysti 6 -1, 6 -0.  Onnittelut voittajille!

 

18.08 Seniori valmennusryhmät aloittivat. Mukana on runsaasti uusia pelureita.

 

15.08 RajaTe järjesti kaksipäiväisen Tenniskurssin. Valmentajina Eki ja Mikko.

 

19.04 RajaTe:n vuosikokous Campon tiloissa. Osanotto ei taaskaan päätä huimannut. Muutoksia luottamustehtävien osalta oli Anteron luopuminen rahastonhoitajan tehtävistä, joita nyt alkaa hoitamaan Anu Korpinen. Johtokunta paikoistaan luopuivat vp Tommi Lindfors ja Raimo Ottela. Uusi varapuheenjohtaja on Christian Enestam ja uusi jäsen johtokuntaan Ari Siikasaari.

 

13.04 Avoimen Nelurin pelaaminen siirtyi LA 18.4. klo 12 !! ( 3 x 3 parin lohkopeleinä !)

 

11.04 Pääsiäisena pelattiin RajaTe:n Sisämestaruuskisoja. Avoimen sarjan finaalit jäivät seuraavalle viikonlopulle, mutta 50v kaksinpeleissä Raimo vei kullan Saulilta äärimmäisen tiukassa finaalissa numeroin 7 – 5, 7 - 5.

 

10.04. Pitkäperjantaina järjestettiin kisoissa käyville junnuille avoin harjoitusturnaus

 

09.04. RajaTe:n Sisämestaruuskisojen 60v finaaliin pelasivat itsensä Risto ja Olli. Risto kuittasi finaalin numeroin 6 -3, 6 – 3

 

05.04. Sunnuntaina ratkottiin RAJATE:n Junnujenmestaruudet useissa eri sarjoissa..

 

2008:

 

14.09 Ulkomestaruuksista myös avoin neluri saatiin pelattua. Finaalissa Sakke ja Tero väänsivät voiton Andersista ja Arista 6-4,6-2. Pronssia kuittasi Christian & Jussi ottamalla 6-3,6-2 voiton Hessusta ja Teemusta.

 

13.08 Rajaten ykkösjoukkueen matsit ovat vielä kesken. Kahdesta pelatusta 3. divarin matsista tuloksena 1 - 3 tappio ja 4 - 0 voitto.

 

14.05 Rajate:n Miika Mellin sijoittui toiseksi Helsingin koulujen Ala-asteiden Tennismestaruuskilpailuissa sarjassa 1-3 luokat.

 

27.04 Rajate:n junnut kävivät VarTe:n MiniTennis kisoissa. Luokassa ”98-99 syntyneet” Miika Mellin sijoittui neljänneksi ja

luokassa ”00-02 syntyneet”  Janne Åker pokkasi pronssimitalin.

 

25.04 Pidettiin sisämestaruuskisojen palkintojenjakotilaisuus ja maisteltiin sushia ja muita Japanilaisia herkkuja.

 

07.04 Rajate:n Sisämestaruuskisojen Miesten 50 v kaksinpelin finaalissa kohtasivat Raimo Tuohimetsä ja Ari Siikasaari. Raimo vei finaalin tasaisen ottelun jälkeen.

 

06.04 Rajate:n valmennusryhmien mestaruuskisat pelattiin 6.4 sunnuntaina. Poikien juniori mestariksi tuli Markus. Tyttöjen sarjan voitti Minja. Nuorten sarjassa ykköseksi tuli Juho. Alle 10-vuotiaissa kultaa otti Miika.

 

05.04 Rajate:n Sisämestaruuskisojen Miesten avoimen nelinpelin finaalissa kohtasivat parit  Sakke & Tero ja Kim & Jukka. Sakke & Tero väänsivät voiton 6 -2, 6 - 3. Muut tulokset http://www.rajate.org/etc/seuranomatkisat.htm

 

31.3 Rajate:n Sisämestaruuskisojen Miesten avoimen sarjan finaalissa kohtasivat Reijo Vuorio ja Jukka Lundgren. Reijo vei finaalin numeroin 6-0, 6 -4. Lisää tuloksia http://www.rajate.org/etc/seuranomatkisat.htm

 

30.3 Rajate:n vuosikokous 6.4 Campo Sportcenterissä Latukuja 4, Vantaa.

 

29.03 Rajate:n Sisämestaruuskisat 2008 parhaillaan käynnissä. Miesten 50v nelurit saatiin jo pelattua. Finaalissa

olivat vastakkain parit Raimo Tuohimetsä & Tapio Kurki ja Ari Siikasaari & Kaj Guttormsen.

Raimo ja Tapio kuittasivat kirkkaimman pokaalin numeroin 6 – 4, 7 – 6 (10).

 

06.02  Campon perustaja Jukka Pessala soihdunkantajaksi Pekingin olympialaisiin

Campon perustaja Jukka Pessala on valittu edustamaan suomea Pekingin olympialaisissa ja kantamaan historiallisesti olympiasoihtua. Samsung halusi palkita lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen parissa ansioituneita vapaaehtoisia ja Jukka on valittu tähän historialliseen tehtävään.

 

2007:

 

16.12 Rajate:n kinkkukisat pelattiin 15.12. Osanotto oli hyvä ja pelit tasaisia. Finaalissa tiukan väännön jälkeen Ari ja

Antero voittivat Jaskan ja Nicon 7 - 6.

 

12.11 Sarjatenniksen sisäkausi on pyörähtänyt käyntiin. Muutamia pelejä on jo pelattu ja tuloksia otteluista löytyy http://www.rajate.org/etc/tulokset.htm

 

11.9 RAJATEN ULKOMESTARUUSKISAT saatiin iltojen jo pimetessä pelattua. Tulokset löytyvät http://www.rajate.org/etc/ulkomestaruus.htm

 

13.8. Sarjatennis tuloksia Rajate 1 ja 2 joukkueiden menestyksestä heinäkuussa http://www.rajate.org/etc/kesäliiga07.htm

 

13.8. Kisamenestyksestä mainittakoon Kim Hagströmin finaalipaikka miesten 35v sarjassa Tallinnan Kansainvälisissä veteraanikisoissa heinäkuun lopulla. Sarjan voittaja oli aiemmin pudottanut Sakke Rajalan 2 kierroksen ottelussa.

Suomeen mestaruudet ainakin 45v 2- & 4-peleissä (Hannu Niemistö) sekä 50v 2-peli (J.Berner)


13.7. klo 17 Rajate 1 vs ETS Perjantaina   poikkeuksellisesti Laaksolahden massakentillä (tulessa ainakin Reijo Vuorio, Kim Hagström, Tero Kallioniemi) 


2.7. Rajate 2 jatkoi kotimatsien sarjaa pelaamalla 2 - 2 tasapelin TeTe 4 vastaan. 1-pel Mikko Innanen voitti Bermuda Cupin rasituksista huolimatta ensimmäisen ottelunsa Rajakylän jengissä erin 2-0 ! 2-pel Teemu Halonen taisteli mutta joutui taipumaan erin 1-2, samoin kapteeni Enestam erin 1-2 !

Nelurissa spesialistipari Jussi Sutinen & Tapio Kurki pelastivat voitollaan Rajaten kunnian taistelussa Teekkareita vastaan !

 

1.7. Rajate 2 pelasi kauden ensimmäisen koti-ottelunsa Rajakylässä tammisaaresta tulleita vieraita vastaan (ETK-4) : 1-pel Jarmo Vilhunen joutui taipumaan erin 0-2, samoin nelurissa Christian Enestam & Teemu Halonen 0-2, 2-pel Christían & 3-pel Sale Lindgren voittivat molemmat ottelunsa erin 2-0 !

Eli tuloksena 2-2 tasapeli !

 

1.7. Rajate 1 pelasi kauden toisen ottelunsa vieraissa Smash 9 vastaan, voittaen kaikki pelatut matsit 1-pel Reijo Vuorio jatkoi voittoputkeaan ja Tero Kallioniemi avasi kautensa 2-1 voitolla ! Nelurissa Reijo & Tero voittivat vastustajansa suoraan 2:ssa erässä eli 3-0 johto ennen myhemmin pelattavaa 2-pel matsia. 

 

28.6. Rajate 2:n teki vierailun Grani Tenniksen kotikentille: 1-pel Valtteri Merkallio, 2-pel Teemu Halonen joutuivat pelaamaan vetisissä olosuhteissa Kauniaisten hiekkanurmilla kärsien tappiot. 3-pel Christian Enestam & nelurissa Teemu & Christian hävisivät myös Tapiolan Tennispuistossa pelatut sisäpelit eli Grani Tennis nappasi täydet pisteet kotiin voittaen otteluin 4 - 0 !

 

22.-24.6. Vierumäen juhannuskisoissa Rajaten edustajat miesten 35v.-luokissa Kim Hagström & Sakke Rajala pelasivat molemmat kaksinpeleissä pronssille mestaruuden mennessä hallitsevalle 35-, 40- ja 45 luokkien suomen mestarille Riku Ainolalle ! Lisäksi pojat kunnostautuivat kisoissa voittamalla yhdessä B-C luokan nelinpelimestaruuden !

 

 

20.6 Antti Hartikainen kunnostautui Jyväskylän D-luokan kisoissa viime viikonloppuna

voittaen mestaruuden luvuin 7-6 (4), 7-5 !!

 

12.6. Rajaten kakkosjoukkue jatkoi voittoputkea voittamalla Smashin samoin luvuin 3 -1:

1-pel. Vallu 2 - 1, 2-pel. Christian 2 - 0, 3-pel. Antti 2-0 ja nelurissa Make & T.Kurki 0 -2

 

10.6. Rajaten ykkösjoukkue voitti ulkokauden ekassa liigamatsissa HVS 3:n matsein 3 - 1.

1-pel. Reijo 2-0, 2-pel. Sakke 1-2, 3-pel. Janne 2-0 ja nelurissa Reijo & Sakke 2 - 0